Laps olen köyhän, kauniin Karjalan,
nyt vaikka vierahissa vaellan.
Siell äiti tuuditti mun kehtoain
ja laulut Laatokan ma kuulla sain.

Kun tyyni milloin oli pinta veen,
ma kuulin niinkuin soinnut kanteleen.
Kun myrsky soi, löi aallot rantoihin.
Ma niitä pelkäsin ja rakastin.

Sinne, sinne kaipaan ain,
missä kerran kehdon sain.
Pois täältä kaipaan kotiin Karjalaan.

Laps olen köyhän kauniin Karjalan,
vaan perinnön sain kaikkein kalleimman.

Sain laulun, soiton lahjan sydämeen.
En niitä vaihtais onneen maalliseen.

Kun kaipaus saa mielen murheeseen,
teen lauluun surullisen säveleen.
Kun ilon riemun vuoro milloin saa,
se myöskin lauluissani kajahtaa.

Silloin joulu aina ois,
onnen rintaani se tois,
jos pääsisin taas kotiin Karjalaan.